(—sivuja päivitetään vielä—)
TARUJA JA KANSANUSKOMUKSIA
Menneet ajat olivat täynnä tapahtumia, joita ihmiset eivät ymmärtäneet ja kyläläiset olivat hyvin taikauskoisia. Hääpari esimerkiksi laittoi hopeakolikoita kenkiinsä suojatakseen itseään pahalta. Hopeakolikoilla sanottiin olevan ennaltaehkäisevä vaikutus. Raskaana olevien naisten tuli olla hyvin varovaisia, jotta mikään paha ei kohtaisi lasta. Eri tapahtumien yhteydessä suoritettiin erilaisia rituaaleja. Vastasyntynyt lapsi piti esim. heti siunata ja pestä vedellä, joka piti kantaa sisään etukäteen. Kun lapsi oli pesty, pesuveteen piti heittää hehkuva kekäle, joka puhdistaisi veden. Pesuvesi heitettiin useimmiten ulos mökin lattian alle, koska muuten maahiset tulisivat hakemaan lapsen. Vanhemmat halusivat saada lapsen kastettua mahdollisimman pian, mutta ennen kastetta lasta piti suojata kaikenlaisilla varotoimilla. Lapsen vaipat kuivattiin takan ääressä sisällä, sillä ulkona jokin ilkeä voisi tartuttaa ne. Kehtoon laitettiin sakset, koska teräksen uskottiin suojaavan pahalta. Kehtoon laitettiin myös kukkaro, jonka piti tuoda lapselle vaurautta. Kehtoon kaiverrettiin myös pentagrammi, viisisakarainen tähti, suojaamaan lasta pahoilta voimilta.
Hygienia ja terveydenhoito olivat aiemmin tuntemattomia käsitteitä. Sairauksia oli vaikea parantaa, moniin sairauksiin parannuskeinoa ei tunnettu ollenkaan. Lääketiede oli ennen vanhaan enimmäkseen taikauskoa. Sairauksia parannettiin usein taikakeinoin ja taitavimpia puoskareita kutsuttiin lääkäreiksi.
Keltatautia saatettiin parantaa hevosenlannasta ja viinasta tehdyllä lääkkeellä. Jos potilas oli mies, hevosenlanta otettiin oikeaan käteen ja se vietiin kolme kierrosta vastapäivään viinapullon ympäri. Sen jälkeen pulloon pudotettiin kolme tippaa lantaa. Lääke oli valmis, kun tätä oli toistettu kolme kertaa. Jos potilas oli nainen, lanta otettiin vasempaan käteen ja sen piti olla nimenomaan tamman lantaa. Myös lampaan papanat olivat ennen tavallinen kansanlääkkeiden ainesosa. Papanat kuivattiin, jauhettiin ja sekoitettiin viinaan. Kun sekoitus oli siivilöity, sitä myytiin lääkkeenä rahvaalle, joka sitten ylisti sen erinomaisuutta. Lampaan papanoita saatettiin sekoittaa myös etikkaan ja seosta käytettiin voiteena.
Syyliä poistettiin vasikan teurastuksessa saadulla lihanpalalla, jota hierottiin syyliin ja sitten kaivettiin lantakasaan. Kun liha oli mädäntynyt, myös syylien piti olla poissa. Toinen keino päästä syylistä oli heittää kourallinen karkeaa suolaa lämpimään leivinuuniin, juosta pihalle ja huutaa: “Syylät palavat, syylät palavat”.
Paiseista pääsi, jos mädän puristi munankuoreen ja heitti sen sellaisen talon katolle, joka oli siirretty uuteen paikkaan kolme kertaa.
Lääkärit ompelivat työssä loukkaantuneiden tai tappeluissa puukotettujen potilaiden haavoja. Ampumahaavoja saaneista potilaista leikattiin pois kuulia ja hauleja.
Talon emäntä ”Banjosas Fia” oli oppinut äidiltään parantamaan hammassärkyä. Hän kaivoi särkevää hammasta sellaisella naulalla, jota ei koskaan ollut isketty puuhun, niin kauan että hän sai naulaan verta. Sitten hän ryömi kellariin ja löi naulan seinään. Oli tärkeää, että silloin oli pimeää. ”Banjosas Fia” osasi parantaa myös silmä- ja korvasairauksia, tehdä pieniä leikkauksia ja sekoittaa lääkettä esim. riisitautiin.
Kyläläiset uskoivat myös mm. tonttuihin ja maahisiin.
Tontut olivat useimmiten kilttejä olentoja, jotka asuivat vinteillä ja riihissä. Ennen lähes kaikissa taloissa oli oma tonttu ja tontut auttoivat talon töissä ja ihmiset kunnioittivat niitä kovasti. Oli myös naispuolisia tonttuja. Tonttu saattoi kiintyä taloonsa kovasti ja tavallisesti tonttu muutti vasta sitten, kun talo oli purettu. Ympäri pitäjää oli nähty itkeviä tonttuja vanhojen talojen, tallien ja riihien perustuksilla.
Kansa uskoi myös maahisiin, maanalaisiin olentoihin, jotka elivät ihmisten kaltaista elämää mutta maan alla. Ihmiset varoivat tarkasti, etteivät vahingoittaneet tai suututtaneet maahisia, sillä ne saattoivat kostaa. Kuumaa vettä ei esim. saanut kaataa taivasalle vaan jonkin lattian alle. Kerrotaan, että eräs mies oli siirtänyt koko tallinsa naispuolisen maahisen pyynnöstä. Talli oli ollut aivan naisen asuinpaikan yläpuolella ja hevosten virtsa pilasi hänen kauniin kotinsa sisustuksen. Maahinen oli luvannut, että jos mies siirtäisi tallin, hänellä oli vastaisuudessa hyvä hevosonni. Ja niin kävi.
Maahisten kanssa saattoi myös ystävystyä. Tehtiin palveluita ja vastapalveluita. Kerrottiin esim. naisista, jotka olivat toimineet kätilöinä maahisille ja saaneet runsaat palkkiot. Kerran eräs maahisnainen halusi kehrättyä lankaa, mutta ajanpuutteen vuoksi emäntä ei voinut sitä antaa. Emäntä sanoi, että hänen aikansa kului tyysten lehmien etsimiseen metsästä. Maahisnainen kysyi silloin, mihin aikaan lehmien pitäisi olla kotona ja emäntä vastasi: ”Seitsemältä”. Emäntä kehräsi langan ja lehmät tulivat aina seitsemäksi kotiin.
Peikkomiehet ja –naiset asuivat vuorissa. Uskottiin, että vuorenpeikot tuovat joskus aarteensa esiin tuulettaakseen niitä. Munsmon Snoffsbackenissa asuvat saivat usein nähdä peikon. Söderfjärdenin Hägnesbergetin peikko seurusteli tarinan mukaan Snoffsbergetin sukulaispeikkojen kanssa. Eräs nainen oli varhaisena aamuna nähnyt kokonaisen hääkulkueen vuorenväkeä liikkuvan vuorelta toiselle. Hääpari istui vaunuissa ja pelimannit olivat soittaneet ihanaa musiikkia. Eri paikkakunnilla asuvat peikot lähettivät toisilleen myös kirjeitä, joita ihmiset saivat joskus toimittaa perille.
Lumoukset olivat yksi todiste vuorenpeikkojen olemassaolosta. Peikot veivät joskus ihmisiä ja eläimiä mukanaan, ja heidät sai vapaaksi soittamalla kirkonkelloja.
Kylän riittämättömät laidunmaat johtivat karjamajojen perustamiseen. Karja vietiin karjamajoille toukokuussa ja sai olla siellä lumentuloon saakka. Paimenpiiat, jotka olivat usein vain 9 – 15-vuotiaita, jäivät yöksi karjamajalle. Kaukaisimmat karjamajat sijaitsivat aarnimetsässä 14-15 km päässä asutuksesta. Ennen uskottiin kaikenlaisiin luonnossa eläviin henkiolentoihin ja piiat, jotka olivat usein yksin metsässä, kokivat varmaan monia kauhun öitä kuvitellessaan metsänpeikot ja haltijat mökin ulkopuolelle. Illat olivat pimeitä. Sähkö saatiin Sulvalle vasta v. 1919, joten oikeastaan ei ollut kovin kummallista, että ihmiset näkivät salaperäisiä, selittämättömiä olentoja kaikkialla ympärillään.
Jouluyönä piti mieluiten pysytellä sisätiloissa. Se oli nimittäin kuolleiden yö. Pöydät oli katettu myös yöllä tervetulotoivotuksena edesmenneille. Sanottiin myös, että kuolleet kokoontuivat keskiyöllä vanhaan kirkkoon pitämään jumalanpalvelusta jouluyönä. Penkeillä saattoi joskus olla seuraavana päivänä multaa. Kerrottiin myös kirkkoväärtistä, joka oli herännyt varhain jouluaamuna ja nähnyt kirkossa valoa. Hän luuli nukkuneensa liian kauan ja puki nopeasti päälleen. Kun hän sitten tuli kirkon portille, kirkon valo sammui. Hän näki kolmen suuren miehen tulevan kävellen vastaan ja hän ymmärsi, että he olivat kauan sitten edesmenneitä pappeja, jotka olivat pitäneet jumalanpalvelusta entiselle seurakunnalleen. Liian varhain joulukirkkoon saapuneiden seurakuntalaisten sanottiin joskus kuulleen edesmenneiden jumalanpalveluksen. Muiden sulvalaisten sanottiin nähneen kirkossa valoa. Kuolleiden keskiyön messuun uskottiin pitkään Sulvan pitäjässä.
Painetut lähteet:
• Solf sockens historia, Allmogekulturen i Solf-byarna med Munsmo. G. Rosenholm. Solf kommuns förlag. 1965.