KYLÄKOULUT
Kirkko alkoi maassamme vaatia väestöltä kristinopin tuntemusta. Piispa lähetti vuonna 1666 kirjeen, jossa hän kehotti kirkkoherroja edistämään seurakuntalaisten lukutaitoa. Sulvan kappeliseurakunnalla oli jo siihen aikaan pitäjässä lasten opettaja.
Vuoden 1768 pitäjänkokouksessa päätettiin parantaa lasten mahdollisuuksia oppia kristinuskon perusteita. Lukutaitoisten henkilöiden tulisi opettaa lukutaitoa nuorille pientä korvausta vastaan. Tästä seurasi, että lapsia opetettiin mäkituvissa eri puolilla kylää. Lukutaitoa jakoivat enemmän tai vähemmän taitavat opettajat.
Opettajat olivat ennen vanhaan hyvin vaativia ja ankaria. Gunnar Rosenholm kertoo kirjassaan Kyrkoby folkskola i Solf Munsmossa toimineesta opettajasta, jota kutsuttiin nimellä ”Homblin”. Hänen oppilaansa istuivat pitkällä penkillä tuvan pöydän ääressä. Hänen kurinpitonsa oli niin kovaa, että oppilaat osasivat katekismuksen ulkoa. Rangaistuksiin käytettiin kolmea erikokoista, koivunoksista sidottua piiskaa. Niille oli annettu nimetkin: ”Jessos vellsini me”, ”Kal Avgust” ja ”Aj aj”. Oppilaat joutuivat myös nurkkaan häpeämään päässään hattu, josta roikkui vasikan häntä pitkälle selkään. Oli myös tavallista, että opettajat käyttivät katajasta sidottuja piiskoja.
Seurakunta toivoi järjestelmällisempää koulunkäyntiä ja seurakunnankokouksessa ehdotettiin, että kappeliseurakuntaan perustettaisiin Öster- ja Västersolfin kylien yhteinen koulu. Kouluopetukseen kuului sisäluku, katekismus, Raamatun kertomukset, kirjoitustaito, laskutaito ja laulu. Kirkkoherra tarkisti lasten taidot kevätlukukauden lopuksi.
Vuonna 1862 seurakuntaan perustettiin pyhäkouluja ja niiden mukaan pitäjä jaettiin seitsemään koulupiiriin.
Seurakunta ylläpiti seudulla lasten kouluja. Jos opetukseen ei ollut varattuna mitään määrättyä rakennusta, seurakunta vuokrasi sellaisen kyläläisiltä. Useimmiten koulut oli sijoitettu mäkitupaan, jossa oli kamari ja eteinen. Tilat olivat ahtaimmasta päästä, sillä oppilaita saattoi olla kolmekymmentäkin. Lämpöä saatiin avotakasta ja öljylampun valosta. Koulukirjoja ja rihvelitaulua pidettiin sylissä ja se oli epämukavaa tunti toisensa jälkeen. Kirkkoneuvosto katsoi v. 1905 että kouluihin pitäisi hankkia pöydät tai pulpetit. V. 1912 perustetaan alakoulu Östersolfiin/ Riimalaan, v. 1914 Munsmoon ja Västersolfin alakoulu aloittaa toimintansa v. 1915.
Monet toivoivat, että kunta perustaisi kansakoulun. Tästä tarpeesta oli ollut puhetta kinkereillä, rippikouluissa ja kunnankokouksissa. Mutta monet myös vastustivat asiaa. Ehdotuksesta äänestettiin vuoden 1886 kunnankokouksessa ja koulun vastustajat voittivat. Kokouksessa kuitenkin myönnettiin, että kansakoulua tarvittiin. Yksityinen kansakoulu aloitti toimintansa ja kirkon koulut jatkoivat opetustaan samaan aikaan. Kansakouluun päästäkseen piti osata vähän lukea, laskea ja kirjoittaa. Lasten piti osallistua kokeisiin ennen kuin he pääsivät kansakouluun.
Kirkonkylä aloitti yksityisen kansakoulutoiminnan tilapäisessä koulurakennuksessa Herrbackenilla ensimmäinen opettaja Västersolfissa marraskuussa 1886. Sulvan kansakoulun oli ”vasta-alkajiksi”. Simon Antell. Kaikki yksityisen kansakoulun uudet oppilaat merkittiin Jotkut 15 – 16-vuotiaita ensimmäisen luokan oppilaat olivat pieniä, toiset olivat ”isoja miehiä”, ja paljon pidempiä kuin lyhyt opettajansa.
Oppilaita ei varmaankaan ollut helppo pitää järjestyksessä, kun luokan ikäerot olivat niin suuria. Karttakepistä tuli opettajan kurinpitoväline. Joskus hän löi sen pöytään niin kovaa, että se meni rikki. Siksi karttakeppejä piti aina olla kaksi varalta. Käsistään kätevät oppilaat saivat usein tehtäväksi veistää uusia karttakeppejä.
Koska tapana oli syödä aamulla ohraryynipuuroa, joillakin oppilailla oli leipää ja maitoa eväänä, toisilla vain kuivia leivänkantoja. Mistään leikkeleistä ei ollut puhettakaan ja voita sai vain sunnuntaisin. Ruokatunti oli pitkä ja oppilailla oli tapana kerääntyä koulurakennuksen taakse. Vanhimmat pojat ottivat usein piiput esiin ja alkoivat poltella. Opettaja ei siitä pitänyt ja hän takavarikoi poikien piiput, jotka hän sitten rikkoi kirveellä.
Välitunnilla saattoi tietenkin tehdä muutakin kuin tupakoida. Oppilaat pelasivat noppaa, jossa oli alhaalla varsi ja ylhäällä kärki. Palkintona oli tulitikkuja. Nopan kylkiin oli merkitty kirjaimet A=allt, kaikki; H=hälften, puolet; L=lägg till, laita lisää. Yksi sivu oli tyhjä, se tarkoitti plus miinus nolla. Pelaajat antoivat vuorotellen nopalle vauhtia ja katsoivat, mikä kylki jäi ylöspäin.
Erilaiset hyrrät olivat myös tavallisia. Ne oli aluksi tehty lankarullista, mutta aikaa myöten ne suurenivat. Rukin rullia pidettiin käyttökelpoisina hyrrinä. Suuremmat hyrrät olivat äänekkäämpiä ja vaativat enemmän tilaa luokkahuoneessa. Joku keksi myöhemmin muuttaa messinkisen kynttilänjalan hyrräksi. Se vedettiin käyntiin samalla tavalla kuin perämoottori. Messinkisen hyrrän kaiku kuului koko koulurakennuksessa. Siihen se leikki loppui, sillä useimmissa taloissa oli messinkisiä kynttilänjalkoja ja seuraavana päivänä näitä kovaäänisiä hyrriä oli monta vauhdissa.
G. Rosenholm kertoo kirjassaan myös toisesta kansakouluun liittyvästä muistosta – lipunnostosta Sakari Topeliuksen kunniaksi hänen kuollessaan. Kaikki oppilaat menivät pihamaalle yhdessä opettajan kanssa. Koulun pihalla ei ollut oikeaa lipputankoa, mutta koulun katonharjaan kiinnitettiin tilapäinen tanko. Yksi pojista sai sitten kunnian nostaa lipun eli Venäjän valko-sini-punaisen lipun puolitankoon. Kuten tapana silloin oli, lippu käännettiin ylösalaisin merkkinä kansan suhtautumista Venäjän käskykirjeisiin.
Muutama vuosi sen jälkeen kun yksityinen kansakoulu oli aloittanut toimintansa, jäsenet pääsivät yksimielisyyteen siitä, että kunnan pitäisi rakentaa kirkonkylään koulurakennus ja ottaa kansakoulu hoitaakseen. Vuonna 1891 ryhdyttiin toimeen koulutalon rakentamiseksi kirkonkylään ja koulu muutti omiin tiloihinsa vuonna 1892. Koulurakennus oli komea puutalo ja sitä pidettiin kauniina myös sisätiloiltaan, jotka koostuivat kahdesta luokkahuoneesta, oppilaiden eteisestä, veistosalista ja opettajien asunnoista. Vuonna 1901 kunta jaettiin Sulvan, Riimalan ja Sundomin kansakoulupiireihin. Riimalan kansakoulu aloitti toimintansa v. 1915. Söderfjärden sai kansakoulunsa myöhemmin eli v. 1926 ja Bladbackenin kansakoulu aloitti toimintansa v. 1949.
Kylään tuli sähkö vuonna 1919 – sitä ennen käytettiin mm. kynttilöitä ja öljylamppuja. Talot lämmitettiin kakluuneilla. Oppilaiden tehtävänä oli kantaa polttopuut ja vastata lämmityksestä aina 1940-luvulle saakka. Oppilaiden äidit hoitivat koulujen lattioiden kuurauksen kaksi kertaa vuodessa vielä 1930-luvulla. Kouluun palkattiin siivooja v. 1939.
Raju tulipalo tuhosi kirkonkylän koulurakennuksen kokonaan v. 1938. Oppilaat siivosivat koulut ennen itse ja tulipalon aiheutti veistosalin roskien varomaton polttaminen. Palon vuoksi koulu vuokrasi toimitilat nuorisoseuralta ja seurakuntakodilta. Koulunkäynti oli keskeytyksissä sodan vuoksi 12.2.1939 – 3.5.1940.
Koulu on kehittynyt valtavasti. Kouluruokailu otettiin käyttöön v. 1948. Aluksi jokaisen oppilaan piti tuoda kouluun perunoita, jauhoja ja maitoa. Joka vuosi pidettiin ns. puolukkapäivä, jolloin oppilaat toivat koulun keittiöön marjoja. Kouluruokaa pidetään nykyään itsestäänselvyytenä, samoin kuin koulutarvikkeita sekä lämpimiä ja valoisia luokkahuoneita.
Kirkonkylään nousi uusi koulurakennus vasta 16 vuotta tulipalon jälkeen, siis vuonna 1954. Sulva liitettiin Mustasaaren kuntaan v. 1973. Ala-asteen koulua laajennettiin myöhemmin ja laajennus vihittiin käyttöön v. 1983.
Painetut lähteet:
• Kyrkoby folkskola i Solf, 1886 – 1961. Gunnar Rosenholm. Framin kirjapaino. 1962.
• Barnens sekel i Solfbygden. Bjarne Berg et al. Fram. 1986.