Katovuodet, sodat ja sairaudet
Vuoden 1695 alkukesä oli kolea ja kuiva sekä merkitsi sitä, että viljan kasvu voisi jäädä huonoksi. Niin myös kävi. Eikä siinä kaikki: kylmä syksy alkoi jo syyskuun alussa. Sato ei ollut vielä kypsynyt. Tästä seurasi viljapula ja korkeat hinnat. Ne talonpojat, joilla oli viljaa jäljellä, tyhjensivät aittansa seuraavan vuoden kylvöihin.
Vuoden 1696 kesä oli aluksi säiltään normaali ja talonpojat toivoivat kohtuullista satoa, vaikka kaikkia peltoja ei ollutkaan kylvetty, koska siemenviljasta oli puutetta. Sitten 7. ja 8. elokuuta välisenä yönä tuli niin kova halla, että viljantähkät olivat aamulla jään peitossa. Kaksi viikkoa myöhemmin tuli vielä toinen hallayö, joka viimeisteli tuhon. Viranomaiset heräsivät aivan liian myöhään. Nälänhätä oli nyt totta. Pitäjässä leivottiin pettuleipää, mm. oljista, akanoista ja puunkuoresta. Karja teurastettiin.
Kuolleisuus oli suurimmillaan parin kuukauden ajan keväällä 1697, mikä osoittaa, että varsinainen kuolinsyy oli jokin sairaus, johon aliravitulla väestöllä ei ollut vastustuskykyä – todennäköisin vaihtoehto on lavantauti. Köyhät kulkivat taloissa kerjäämässä ja sairaudet levisivät tällä tavoin helposti. On arvioitu, että Suomi menetti tässä nälänhädässä – suurimmassa mitä maata on koskaan kohdannut – noin kolmasosan väestöstään.
Suuri Pohjan sota puhkesi vuonna 1700 pitkän rauhanjakson jälkeen. Kuten kaikki muutkin sodat se merkitsi suuria tappioita väestölle. Ruotsi ja Venäjä solmivat rauhan v. 1721 ja Suomi toipui nopeasti.
Lapsikuolleisuus oli pitäjässä 1700-luvulla hyvin suuri – aivan yksinkertaisesti oli kyse lasten huonosta hoidosta, koska naisten oli pakko hoitaa suuri osa kaikesta maataloustyöstä (kyntö, ojitus, niitto jne.) kun miehet olivat muualla töissä. Nykyaikaiset maatalouskoneet mm. heinän- ja sadonkorjuuseen, puimiseen ja pellonmuokkaukseen tulivat käyttöön vasta 1880-luvun lopulla. Naiset hoitivat myös navettatyöt. Lastenhoitoon, ruuanlaittoon ja puhtaanapitoon ei jäänyt paljon aikaa.
Jos kaikkien pienimmät lapset kuolivat puutteelliseen hoitoon, muutamaa vuotta vanhempien lasten kuolleisuus liittyi kulkutauteihin, lähinnä isorokkoon ja tuhkarokkoon. Hygienia ja terveydenhoito olivat ennen todella tuntemattomia käsitteitä. Sairauksien parantamiseen oli heikot mahdollisuudet. Suurin osa sen ajan lääketieteestä perustui taikauskoon.
Myös sotavuosina 1808-1809, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle, sairauksien leviäminen lisääntyi, koska väestö liikkui silloin enemmän. Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1917. Suomi kävi vielä kaksi sotaa Venäjää vastaan, ensin talvisota 1939-1940 ja sen jälkeen jatkosota 1941-1944.
1800-luvun alussa oli tapana, että pitäjien tuli itse huolehtia köyhistään. Köyhät annettiin pitäjien talonpojille hoitoon ja näin nämä ”ruotuvaivaiset” saivat ruoan ja petipaikan. Pitäjissä järjestettiin myös ns. köyhäinhuutokauppoja, joissa mm. avuttomat lapset annettiin heistä vähiten tarjoaville tiloille. Lapsia käytettiin sitten työvoimana niin pitkälle kuin se oli mahdollista.
Vaivaislipas oli ennen kirkkotapulin seinällä. Asiasta on maininta jo vuodelta 1708. Kirkonmäelle rakennettiin v. 1858 vilja-aitta katovuosien ja nälänhädän turvaksi ja vaivaislipas siirrettiin sinne. Kymmenen vuotta myöhemmin vaivaisukko korvasi vaivaislippaan.
Myös nälkävuosi 1868 koetteli monia perheitä kovasti. Solf sockens historia –kirjan mukaan isä, joka oli mäkitupalainen, ja viisi hänen kuudesta lapsestaan kuolivat vain kolmen viikon sisällä. Lapsikuolleisuus nousi pelottavan suureksi ja ymmärrettävistä syistä köyhät kärsivät eniten. Sulvan seurakunnassa kuoli v. 1868 yhteensä 105 alle 15-vuotiasta lasta ja kuolinsyyksi on 66:lle merkitty hermokuume. Mutta sairauksien taustalla oli aivan varmasti nälkiintyminen ja epäsopivat ravintoaineet.
Lähteet:
• Ett vrångt och svårt folk, Korsholm under 650 år. Mustasaaren kunta. 2000.
• Solf sockens historia 2. Allmogekulturen i Solf-byarna med Munsmo. G. Rosenholm. Solf kommuns förlag. 1965.
• http://www.mannerheim.fi