Kevätkesä 1695 oli kylmä ja kuiva, mikä oli merkki siitä, että viljelyksille saattoi käydä huonosti. Näin myös kävi. Lisäksi syyskuun alussa tuli kylmää. Viljat eivät olleet vielä kypsyneet. Seurauksena oli viljapula ja korkeat hinnat. Viljelijät, joilla oli jäljellä viljaa, tyhjensivät varastonsa kylvön aikana seuraavana vuonna.

Kesällä 1696 sää oli aluksi normaali ja toivottiin kohtuullista satoa, vaikka kaikki pellot eivät olleet tulleet kylvetyiksi, koska siemenestä oli pulaa. Niinpä yönä 7. ja 8. elokuuta tuli pakkasta niin kovasti, että viljapäädyt olivat aamulla jäätyneet. Kaksi viikkoa myöhemmin tuli vielä toinen yöpakkas, joka täydensi tuhon. Viranomaiset heräsivät liian myöhään. Nälkäkatastrofi oli nyt tosiasia. Kylässä leivottiin nälkäleipää oljista, kauranjätteistä ja kuoresta, karja teurastettiin.

Kuolleisuus oli suurimmillaan parin kuukauden ajan keväällä 1697, mikä osoittaa, että suora kuolemansyy oli jokin sairaus, johon aliravitulla väestöllä ei ollut vastustuskykyä, todennäköisesti lavantauti. Köyhät kulkivat kyliä kiertämässä kerjäten, ja sairaudet levisivät tämän kautta helposti. On arvioitu, että Suomi menetti tämän nälänhädän aikana, joka oli maan suurin tunnettu nälkäkatastrofi, noin kolmanneksen väestöstään.

Suuri pohjoismainen sota puhkesi vuonna 1700 pitkän rauhantilan jälkeen. Kuten kaikissa sodissa, tämä tarkoitti suuria menetyksiä väestölle. Ruotsi ja Venäjä solmivat myöhemmin rauhan vuonna 1721, ja Suomi toipui pian.

Lapsikuolleisuus 1700-luvun kylässä oli hyvin korkea, yksinkertaisesti sanottuna kyseessä oli huono hoito. Tämä johtui siitä, että naisten oli hoidettava suurin osa kaikesta maataloustyöstä (auraminen, ojitus, niitto jne.), kun taas miehet olivat muualla töissä. Modernit maatalouskoneet, kuten niittokoneet, puintikoneet ja pellon valmistelukoneet, tulivat käyttöön vasta 1880-luvun lopulla. Naiset hoitivat myös navettatyöt. Lapsiin, ruoanlaittoon ja siivoukseen ei jäänyt paljon aikaa.

Jos pienimmät lapset kuolivat huonon hoidon takia, niin muutaman vuoden vanhojen lasten kuolleisuus liittyi epidemisiin sairauksiin, pääasiassa isorokkoon ja tuhkarokkoon. Siihen aikaan hygienia ja terveydenhuolto olivat tuntemattomia käsitteitä. Mahdollisuudet parantaa sairauksia olivat pienet. Eniten aikakauden lääketieteessä oli taikauskoa ja uskomuksia.

Myös sodan vuosina 1808–1809, jolloin Ruotsi menetti Itämaan Venäjälle, sairaudet levisivät, koska väestö liikkui enemmän. Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1917. Suomi kävi kahdesti sotaa Neuvostoliittoa vastaan ensin talvisodassa 1939–1940 ja sitten jatkosodassa 1941–1944.

1800-luvun alussa oli tavallista, että seurakunnat huolehtivat itse köyhistään. Köyhät majoitettiin kylän taloihin, ja näin he saivat ruokaa ja majoitusta. Järjestettiin myös köyhäinkauppoja, joissa muun muassa puolustuskyvyttömät lapset annettiin vähiten tarjoaville taloille. Lapset käytettiin sitten työvoimana niin pitkälle kuin mahdollista.

Vaivaisukko oli ennen kello­tornin seinällä, ja siitä mainitaan jo vuonna 1708. Avuksi viljasadon huonontuessa ja nälkävuosina rakennettiin kirkonmäelle köyhäintalo vuonna 1858, ja vaivaisukko siirrettiin sinne.

Monet perheet kärsivät kovasti myös nälkävuonna 1868. Sulvan kylän historian mukaan isä, joka oli torppari Herrbackassa, ja viisi kuudesta lapsestaan kuolivat kolmen viikon sisällä. Lapsikuolleisuus saavutti pelottavan laajuuden, ja syystäkin köyhät kärsivät eniten. Vuonna 1868 Sulvan seurakunnassa kuoli 105 lasta alle 15-vuotiaana, ja 66:lla heistä kuolinsyyksi on merkitty lavantauti. Mutta sairaudet olivat varmasti seurausta nälästä ja epänormaaleista elintarvikkeista.

Painetut lähteet:

• Ett vrångt och svårt folk, Korsholm under 650 år, utgivare Korsholms Kommun 2000
• Solf sockens historia 2 , Allmogekulturen i Solf-byarna med Munsmo, G. Rosenholm, utgiven av Solf kommuns förlag 1965.
• mannerheim.fi