Suomi oli vuoteen 1809 saakka osa Ruotsin suurvaltaa. Tänä aikana kirkolla oli suuri merkitys yhteiskunnassa. Kirkko oli hallituksen kiinteä perusta ja kontrolliväline.

Vuoden 1607 uusi seurakuntajako, jossa Sulva, Munsmo ja Sundom erotettiin vanhasta Mustasaaren seurakunnasta ja muodostettiin uusi seurakunta Maalahden kanssa, tarkoitti pidempää kirkkomatkaa sulvalaisille.

Kun vaatimukset säännöllisistä jumalanpalveluksiin osallistumisista, mieluiten joka sunnuntai, ja luterilaisen opin pääkohtien tuntemuksesta tiukkenivat ja pakolliset rippikoulupäivät otettiin käyttöön vuonna 1612, seurakuntajako tuntui erityisen raskaalta.

Oli toivottavaa, että kaikki seurakuntalaiset osaisivat lukea, mutta tärkeämpää oli, että he osasivat toistaa katekismuksen tärkeimmät kohdat. Lukutaitoa valvottiin lukukokeilla, ja parin, joka halusi solmia avioliiton, piti ensin todistaa tuntevansa katekismuksen.

Sulvalaisilla ja Maalahden asukkailla oli melko erilaiset tavat ja käytös, ja sulvalaiset yrittivät yhdistyä Mustasaaren kanssa. Maalahden asukkaat saivat tietää sulvalaisten suunnitelmista ja pelkäsivät, että heidän uusi seurakuntansa pienentyisi, joten he menivät vuonna 1613 kuninkaan luo saadakseen vahvistuksen seurakunnan jakamattomuudesta.

Sulvalaisilla ja Maalahden asukkailla oli melko erilaiset tavat ja käytös, ja sulvalaiset yrittivät yhdistyä Mustasaaren kanssa.

Sulvalaiset rakensivat vuonna 1626 oman kirkon ilman varsinaista lupaa. Maalahden asukkaat yrittivät saada Turun piispan tuomitsemaan kirkon, mutta tuloksetta. Jumalanpalveluksia pidettiin kappelissa joka kolmas sunnuntai, joka rippipäivä ja kaikilla suurilla juhla-pyhinä. Sulva irrottautui Maalahdesta vuonna 1647. Munsmon ja Sundomin kylät kuuluivat Mustasaaren seurakuntaan vuoteen 1857, jonka jälkeen ne yhdistyivät Sulvan kappeliin omasta tahdostaan.

Kun sulvalaiset rakensivat ensimmäisen kirkon, Sulvalla oli vain 32 talonpoikaa ja kirkko oli sekä vaatimaton että pieni, mutta myöhemmin se koristeltiin lahjoituksilla. Valitettavasti lähes koko kirkon varustus menetettiin ison vihan aikana. Helmikuussa 1714 kirkko hajotettiin ja ryöstettiin kaikesta arvokkaasta. Vasta vuoden 1721 rauhan jälkeen kirkon korjaaminen alkoi kunnolla.

Kellotorni rakennettiin vuonna 1736. Se myytiin myöhemmin huutokaupassa vuonna 1870, jolloin uusi kellotorni otettiin käyttöön muutaman metrin päässä vanhasta.

Jo viisi vuotta sen jälkeen, kun vanhaa kirkkoa oli pidennetty toisen kerran, heräsi ajatus uuden kirkon rakentamisesta. Tämä tapahtui vuonna 1756, ja vanha kirkko oli silloin sekä ahdas että huonokuntoinen.

Kirkon rakennussuunnitelma kuitenkin viivästyi kolmeksi kymmeneksi vuodeksi. Suurjako Sulvalla valmistui vuonna 1779 ja talonpoikien taloudellinen tilanne oli heikentynyt. Mutta pian kirkon tarpeellisuus tuli yhä ilmeisemmäksi, erityisesti rukouspäivinä jolloin ei ollut sallittua jäädä pois jumalanpalveluksesta.

Rakennussuunnitelmat otettiin vakavasti vasta vuonna 1782, ja piirustukset sekä kustannusarviot tehtiin.

Tarun mukaan kirkon rakentamispaikasta syntyi riitoja. Östersolfin väki halusi kirkon rakennettavaksi nykyiselle paikalle, mutta Västerbyn asukkaat halusivat sen Himisbackenille, lähelle omaa kyläänsä. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen viimeksi mainitusta paikasta, eli Himisbackenista, ja suuri puukruksi iskettiin maahan suunnitellulle rakennuspaikalle. Mutta jo seuraavana yönä risti siirrettiin tuntemattomalla tavalla nykyiselle paikalleen. Tämä selitettiin sillä, että Jumala oli siirtänyt ristin, ja kaikki olivat silloin samaa mieltä kirkon rakentamisesta siihen paikkaan. Monta vuotta myöhemmin tuli ilmi, että eräs östersolfilainen oli siirtänyt ristin pimeydessä.

Rakennustyöt alkoivat vuonna 1783. Juhannukseksi 1785 kirkossa oli katto päällä ja 22. toukokuuta 1786 uusi kirkko oli valmis ja se vihittiin käyttöön Pyhän Kolminaisuuden sunnuntaina, mistä kirkon nimi on peräisin.

Kaunis, yksityiskohtainen alttaritaulu vuodelta 1696 ostettiin vuonna 1796 Hudiksvallin kirkosta Sulvall. Alttaritauluun liittyy monia tarinoita.

Vuonna 1808–1809 käydyssä sodassa venäläisten kerrotaan yrittäneen tuhota alttaritaulun, mutta tarinan mukaan Jumala piti itse suojelukätensä alttaritaulun päällä. Jumala antoi venäläisten nähdä niin paljon väkeä, että he eivät uskaltaneet tuhota sitä. Tätä tulkitaan siten, että venäläiset sotilaat kirkossa näkivät menneitä sukupolvia, jotka nousivat haudoistaan suojelemaan kirkon arvokkainta aarretta.

Todennäköisin tarina liittyy mieheen nimeltä Schultz, joka tiesi alttaritaulun olevan myytävänä ja tarjoutui välittämään oston. Hän otti mukaansa kaksi miestä Sulvalta hakemaan sen. Kuljetus tapahtui ilmeisesti avoimella soutuveneellä.

Painetut lähteet:

• Ett vrångt och svårt folk, Korsholm under 650 år, utgivare Korsholms Kommun 2000
• Solf kyrka och dess minnen, A. Appelgren och G. Rosenholm, Solf församlings förlag 1948