Alkusivu >Politiikka
 
Svenska Österbottens Byar

POLITIIKKA

Sulva voitti kilpailun "Suomen paras asuinalue". Raadin mukaan voiton tärkeämmät asiat olivat Sulvalaisten kotirakkaus ja kyläyhteisyys. Sulva sai myös eniten yleisöääniä kokonaan 26 %.

Sulva on kasvava kylä ja jotta kyläläiset viihtyisivät, tarvitaan palveluiden kehitystyötä.

Mustasaaren kunta varaa varoja eri projekteihin vuosittaisessa budjetissaan. Tästä johtuen on tärkeää että Sulvan edustajat ovat mukana esittämässä kylän tarpeita sekä toiveita varoja jaettaessa.
Mustasaaren kunta on tehnyt yleissuunitelman Sulvalle.

Sulva on kasvava kylä jossa asuu monia lastenperhettä ja uusi lastentarha ja koulu on rakennettu.

Rantatien liikenneturvallisuutta parannetaan on nyt kaksi tunnelia kulkemaan tien alle.
Tunnelit ja meidän
uusi päiväkoti on Sulvaa koskevia projektia mitä on lähiaikoina tullut.

Muita Sulvaa koskevia projektia voidaan mainita uudet bussipysäkkikatto ja grillikatto mitkä kylätoimikunta sijoittaa kesäällä.

Käydään myös kiivasta keskustelua kuntaliittymästä Vaasan
kanssa. On myös toivomuksia ruoppamisesta Öjranilla.

Kunnan kehitystä ja viihtyvyyttä koskevat mielipiteet ja ideat tulee esittää kunnanvaltuutetuille. Axet kaupalta löytyy myös kylän johtokunnan idealaatikko jonne voi käydä tiputtamassa ehdotuksia.


 

SOLF BYARÅD

Päivitetty 9.1.2011

Tina Westerlund puh.06 3447 714
tinawesterlund73@gmail.com